perjantai 31. maaliskuuta 2017

NUORET KUNTAVAALIEHDOKKAAT NUORISTA OSA 1: Alexis Vartiainen (kok.)


Viime kunnallisvaaleissa harvempi kuin joka kolmas alle 25-vuotias jätti äänestämättä. Tänä vuonna alle 30-vuotiaita kuntavaaliehdokkaita on koko maassa vain 8,9 %:a. Luvut ovat huolestuttavia. Ohjaamossa päätettiin nostaa nuorten asiat esille ja kannustaa näin nuoria käyttämään ääntään kuntavaaleissa. Otimme yhteyttä kahdeksaan turkulaiseen nuoreen ehdokkaaseen ja kysyimme heiltä nuoriin liittyvistä asioista. Vastaukset esitellään seuraavan viikon aikana Ohjaamon blogissa satunnaisessa järjestyksessä. Aikatauluun liittyvistä seikoista johtuen blogissa kyetään tuomaan esille vain tiettyjen puolueiden ehdokkaat. Tämän lisäksi vastaajien valinnassa painottui ikä ja sukupuoliparitettii. Turun Ohjaamo on poliittisesti puolueeton ja kannustammekin kaikkia etsimään itselleen sopivimman ehdokkaan ennakkoluulottomasti!

Ensimmäisenä vuorossa on 19-vuotias Alexis Vartiainen, joka edustaa kokoomusta. 

keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

KESÄLLÄ ALKAVA TYÖLLISYYSKOKEILU AVAA TURUSSA MAHDOLLISUUKSIA JA LUO HAASTEITA

Turun kaupungin työllisyyspalveluilla on edessään jännittäviä aikoja. Kesällä Turun seudulla alkaa valtakunnallinen elinkeino- ja työllisyyskokeilu, joka siirtää vastuun työllistämistoimenpiteistä täysin kunnille tiettyjen kohderyhmien osalta. Turun seutu on yksi yhdeksästä mukana olevasta kokeilualueesta. Kohderyhmät vaihtuvat alueittain, Turussa kokeilu koskee alle 25-vuotiaita työttömiä ja yli vuoden työttömänä olleita. Miten kokeilu tulee muuttamaan nuorten saamia työllisyyspalveluita ja millaisia haasteita kaupungilla on edessään?

perjantai 17. maaliskuuta 2017

OHJAAMON PALVELUT ESITTELYSSÄ: Työnhaku


Ohjaamossa nuoria autetaan elämän eri vaiheissa. Blogissa tullaan esittelemään kevään aikana näistä iso osa nimellä ”Ohjaamon palvelut esittelyssä”. Ensimmäisenä valotetaan työnhakupalveluita.

keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

MISTÄ LÄÄKE KOULUPUDOKKAIDEN MÄÄRÄN VÄHENTÄMISEEN?

Toisen asteen koulutus yhä tärkeämpää

Yhteishaku lukioihin ja ammattikouluihin päättyi eilen. Toiseen asteen koulutuksen suorittaminen on nuoren elämässä yksi tärkeimmistä etapeista tulevaisuuden kannalta. Tilastojen valossa työttömyys, pitkittynyt työttömyys ja toimeentulo-ongelmat ovat yleisempiä niille, joilla ei ole peruskoulun jälkeistä tutkintoa.  Näiden lisäksi alhaisempi koulutusaste altistaa terveydellisiin ja elämänhallintaan liittyviin ongelmiin. Niin kutsutun suoritettavan työn vähentyessä pelkällä peruskoulututkinnolla on myös yhä vaikeampaa saada työtä. Siksi ilman toisen asteen koulutusta jäävät nuoret ajautuvat usein opiskelu ja työelämän ulkopuolelle. Tällaisilla NEET-nuorilla, joita sivuutettiin viime kirjoituksessa, uhka syrjäytyä on muita suurempi.

keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

NUORISTA KÄYTÄVÄN TYÖVOIMAPOLIITTISEN KESKUSTELUN PITÄÄ OLLA MUUTAKIN KUIN SYRJÄYTYNEITÄ MIEHIÄ

Mediassa ja poliittisissa keskusteluissa nuorisotyöttömyys puhuttaa. Erityisen huolestuneita ollaan nuorten eli alle 25-vuotiaiden miesten työttömyydestä ja syrjäytymisvaarasta. Keskittyminen tietyn ikäpolven ja sukupuolen ongelmiin saattaa pahimmassa tapauksessa häivyttää muut ryhmät keskusteluista ja vahvistaa sukupuolittuneita stereotypioita. Naistenpäivän kunniaksi seuraavassa pohditaankin nuorten naisten asemaa työvoimapoliittisissa keskusteluissa.

perjantai 3. maaliskuuta 2017

KESÄTYÖ- JA OPISKELUPAIKAT ESILLÄ NUORTEN MESSUILLA

Viime tiistaina Turun VPK-talo oli täynnä kuhinaa, kun Turun TE-palveluiden ja Ohjaamon järjestämät Nuorten kesätyö- ja koulutusmessut kokosivat työ- ja koulutuspaikkoja tarjoavat organisaatiot ja nuoret yhteen. Messut houkuttelivat paikalle noin 1 000 nuorta ja 41 näytteilleasettajaa. Messuilla keskusteltiin muun muassa verkostojen hyödyntämisestä ja oman osaamisen tunnistamisesta. 



torstai 2. maaliskuuta 2017

KAKSI VUOTTA NUORTEN AUTTAMISTA YHDESSÄ NUORTEN KANSSA



Turun Ohjaamo palvelee nuoria ydinkeskustassa
 osoitteessa Yliopistonkatu 25 A
Vuonna 2015 ovensa avannut Turun Ohjaamo täyttää kaksi vuotta. Turun ydinkeskustassa sijaitseva toimipiste on yksi 44 Ohjaamosta, joita löytyy ympäri Suomea. Ohjaamot tarjoavat monipuolisia palveluita nuorille kaupunkilaisille matalan kynnyksen periaatteella ja nuoria osallistaen. Sekä palveluita tuottavien tahojen että niitä käyttävien kannalta olisi tärkeää juurruttaa Ohjaamon toimintamalli pysyväksi osaksi kaupunkia.


Alle 30-vuotialle turkulaisille palveluita tarjoava Turun Ohjaamo avasi ovensa tasan kaksi vuotta sitten. Ensimmäinen nuori sai Ohjaamosta apua ja neuvontaa jo avajaisten jälkeisenä päivänä. Ensimmäisistä päivistä lähtien Ohjaamo on kulkenut täydellä teholla eteenpäin. Kahden vuoden aikana Ohjaamossa on autettu nuoria muun muassa opiskelu- ja työpaikan löytämisessä, asunnon hankinnassa, urasuunnittelussa ja elämänhallintakysymyksissä.