BLOGGAAJA KIITTÄÄ

Ohjaamo jää tuota pikaa kesälomalle – kuukauden mittainen bloggausprojektini tulee sen myötä päätökseensä ja siirryn uusiin tehtäviin. Olen viihtynyt Ohjaamossa erinomaisesti – ensinnäkin olen saanut tehdä sitä työtä, mistä eniten pidän, eli kirjoittaa ja olla omassa tahdissani luova. Vaikka työuraa ei vielä kovin montaa vuotta ole takana, on minulle työelämästä, koulutuksesta ja työttömyydestäkin herännyt paljon mietteitä, ja näistä aiheista riittää sanottavaa. Toivon, että tekstini ovat herättäneet lukijoissa jonkinlaisia ajatuksia ja että niistä on löytynyt samaistumispintaa tai uusia näkökulmia. Vaikka olen puhunut paljolti omasta puolestani, samankaltaisten kysymysten parissa painii varmasti moni muukin nuori, ja kokemusten jakaminen sekä asioiden ja ongelmakohtien esille tuominen ja keskustelun herättäminen lienee aina hyvästä.

On ollut myös mukavaa perehtyä Ohjaamon toimintaan paremmin, ja olen halunnut myöskin esitellä sitä blogissa – tarjolla on monenlaisia palveluita, ja Ohjaamon kaltaiselle paikalle, jossa useampi asia hoituu yhdellä kertaa, on ehdottomasti tilausta. Ohjaamossa on hyvin lämminhenkinen ja vastaanottava ilmapiiri sekä osaava, kannustava henkilökunta. Kaiken lisäksi Ohjaamon toimitilat sijaitsevat interiööriltään aivan upeassa rakennuksessa. Suosittelen lämpimästi kaikkia nuoria kääntymään Ohjaamon puoleen mieltä askarruttavissa kysymyksissä, sillä sieltä löytyy ratkaisuja moneen pulmaan ja osataan tarvittaessa ohjata eteenpäin.

Kiitos Ohjaamolle erinomaisen työkokemuksen tarjoamisesta ja hyvää kesää kaikille lukijoille!

VASEN KÄSI –­ TIEDÄTKÖ VARMASTI, MITÄ OIKEA TEKEE?

Yksiselitteisten vastausten saaminen eri elämäntilanteisiin liittyviin kysymyksiin tuntuu välillä mahdottomalta tehtävältä. Eri virastojen välinen työnjako on ajoittain epäselvää ja saman katon altakin voi saada aivan erilaisia vastauksia riippuen siitä, keneltä kysyy.

Esimerkiksi työttömyyttä koskevissa asioissa voi minun kokemukseni mukaan joutua vaivaannuttavaan virastolimboon, kun kukaan ei oikein osaa sanoa, minne pitäisi mennä ja mitä tehdä. Esimerkiksi selvittäessäni mahdollisuuksia opiskella työttömänä kävin TE-toimistossa koulutusneuvonnan ja työttömyysturvan puolella, ja minua neuvottiin menemään yliopiston opintoneuvojalle, joka puolestaan kehotti menemään takaisin työttömyysturvaneuvontaan, joka kehotti menemään takaisin opintoneuvojan luo. Tämä oli siis lyhennetty versio tapahtumien kulusta.

Mielestäni säännöt työttömänä opiskelemiselle ovat ylipäätään epätarkoituksenmukaiset. Mikäli ihminen on työtön, hakee koko ajan töitä ja olisi valmis ottamaan niitä vastaan koska tahansa, minusta olisi järkevää antaa hänen opiskella juuri sen verran kuin hän haluaa siihen asti, että hän työllistyy. Opinnot antavat työttömyysaikana mielekästä tekemistä, joka vielä kaiken lisäksi lisää osaamista ja tietoa – silti opintojen tekeminen sivutoimisesti niin, että säilyttää oikeuden työttömyysturvaan, rajataan minimaaliseen opintopistemäärään. Koska työttömyys on niin yleistä ja voi pitkittyä, vaikka työhakemuksia lähettäisi aamusta iltaan, tulisi minusta kaikille antaa mahdollisuus käyttää työttömyysaika niin rakentavasti kuin mahdollista.

Elämäntilanteesta riippuen ihmisellä voi olla niin monen eri elämänalueen kysymyksiä avoinna, että on tapauskohtaista, kuinka monta tahoa asioiden selvittämisessä on läsnä ja kuinka moneen eri Kelan palvelunumeroon pitää soittaa, että saisi tarvitsemansa vastaukset. Kuormittavassa tilanteessa painivalle byrokratia- ja tukiviidakkoon sukeltaminen tuntuu varmasti ylivoimaiselta.

Turhauttavimpana pidän itse sitä, kun on roikuttava monta tuntia langan päässä kuuntelemassa Kelan jonotusmusiikkia. Olen nykyään jo oppinut siihen, että laitan puhelimesta kaiuttimen päälle, jotta kuulen, milloin puheluuni vastataan – siinä odotellessa ehtii parhaimmillaan pestä hiukset ja laittaa ruokaa.

Kun on vuosia kuunnellut samaa monotonista jonotusmusiikkia, ei muuta osaa odottaakaan – siksi kerran säikähdin, kun puhelimen päässä oli täysin yllättäen vastassa jonkinlainen enkelikuoro. Oli virkistävää kuunnella sellaista vaihteeksi. Olen sittemmin odottanut, kävisikö niin vielä uudelleen, mutta ei ole käynyt. Ilmeisesti tällaista tapahtuu vain kerran elämässä – yliluonnollinen interventio Kelan puhelinpalvelussa.

Ajoittain harmittaa myös se, että sekä TE-palveluista että Kelasta olen saanut eri työntekijöiltä täysin toisistaan poikkeavia kannanottoja. Ymmärrän, että jotkut tilanteet ovat niin kimurantteja, että valmiita vastauksia voi olla vaikea antaa. Koska kysymys on kuitenkin ihmisen toimeentulosta, olisi tärkeää saada yksiselitteisiä vastauksia – ei niin, että yksi henkilö sanoo ”Tietysti voit tehdä näin” ja toinen ”Näin ei missään nimessä voi tehdä”. Pahinta on saada vastaukseksi, että päätöstä ei voi tietää etukäteen vaan on toimittava ja katsottava, mitä tapahtuu. Ei kai kukaan tietoisesti ota typeriä riskejä ja ajattele, että ”Jäänköhän ilman toimeentuloa tai saanko karenssin, jos teen näin? No, kokeillaanpa, sittenhän sen näkee.” Työtön voi joutua hankalaan asemaan, jos haluaisi esimerkiksi ottaa vastaan erilaisia projektitöitä mutta ei voi olla varma, miten ne vaikuttavat hänen tuloihinsa.

Kukaan työttömänä (tai töissäkään) oleva ei halua, että toimeentuloon tulee yllättäviä tai pitkiä katkoksia. Esimerkiksi erään ystäväni työttömyysturvan maksu lykkääntyi sen vuoksi, että työnantaja ei pyydettäessä toimittanutkaan tehdystä osa-aikatyöstä palkkakuitteja.

Eri virastojen kanssa toimiessa olisi siis toivottavaa saada mahdollisimman yksiselitteistä tietoa ja mieluiten myös selkeitä ennakkopäätöksiä: ”Jos teet näin, käy näin”. Silloin olisi helpompi tehdä päätöksiä ja taloudellisia laskelmia eikä vastaan tulisi ikäviä yllätyksiä. Eri virastoilta ja tahoilta toivon tiivistä yhteistyötä ja selkeyttä siihen, miten edetään ja kuka vastaa mistäkin – sekä henkilökunnalle hyvää perehdytystä, jotta linjaukset olisivat kaikille selviä ja samaan kysymykseen saisi aina saman vastauksen.

Ohjaamo on hyvä esimerkki yhden luukun periaatteella toimivasta paikasta, jossa monta palvelua on koottu saman katon alle – siellä saa muun muassa neuvontaa TE-toimiston asioissa, yhteyden Kelaan ja sosiaalitoimeen, koulutusneuvontaa ja niin edelleen. Tällöin säästyy aikaa ja vaivaa, kun nuori saa hoidettua monta asiaa yhdellä kertaa eikä tarvitse juosta virastosta toiseen ottamassa asioista selvää.

TÄHTÄIMESSÄ HYVÄ TYÖ

Mikä tekee työstä ja työpaikasta viihtyisän? Mistä työn palkitsevuus syntyy?

Kun esimerkiksi työhaastattelussa kysytään, mikä minulle on työpaikassa tärkeää, mainitsen yleensä ensimmäisenä hyvän ilmapiirin. Pidän oleellisena sitä, että työpaikalla vallitsee hyvä yhteishenki ja että ympäristö on avoin, kannustava ja turvallinen. Työntekijälle pitää syntyä tunne, että apua ja neuvoja uskaltaa tarvittaessa pyytää ja että niitä myös saa. Vastaavasti täytyy olla valmis auttamaan itse muita: vastavuoroisuuden ja yhteen hiileen puhaltamisen periaate tekee työyhteisöstä toimivan. On myös tärkeää, että jokainen uusi työntekijä otetaan osaksi yhteisöä samalla tavalla riippumatta siitä, onko hän harjoittelija, kesätyöntekijä vai vakituinen työntekijä. Varsinkin nuorella ja uransa alkuvaiheessa olevalla on riski tulla sorsituksi tai riistetyksi kätevänä väliaikaisena halpatyövoimana – siksi kannattaa selvittää tarkkaan, millaiselle työnantajalle on menossa töihin ja kiinnittää huomiota siihen, millainen vaikutelma haastattelussa syntyy.

Työympäristöjä on erilaisia: jotkut työpaikat ovat muodollisempia ja virallisempia kuin toiset. Itse olen todennut viihtyväni parhaiten paikassa, jossa ilmapiiri on rento ja välitön ammattimaisuuden siitä kärsimättä. Samanhenkiset ja huumorintajuiset työkaverit ovat mukava lisäbonus – pidän myös siitä, että työntekijöiden ikähaarukka on laaja. Erityisen mieluisiksi koen pienehköt työyhteisöt, koska minusta on mukava tuntea kaikki työkaverit nimeltä ja pienessä yhteisössä ihmisiin tutustuu paremmin kuin suuressa organisaatiossa. Myös kannustava ja kuunteleva esimies on työn kannalta tärkeää.

Toinen arvostamani asia on kattava perehdytys. Sen lisäksi, että se antaa työntekijälle hyvät valmiudet työssä onnistumiseen, se myös antaa viestin, että työnantaja arvostaa uutta työntekijäänsä ja haluaa panostaa häneen.

Lisäviihtyvyyttä työpaikalle tuovat tarkoituksenmukaiset ja mukavat toimitilat. Toimistotyössä olen alkanut entistä enemmän arvostaa ergonomia-asioita ja varsinkin sähköpöytiä. Olin onnesta soikeana, kun ensimmäistä kertaa pääsin sellaiseen työpaikkaan, missä oli sähköpöytä. Seisaaltaan työskentely tauottaa istumista mukavasti, ja kun saa itse säädellä työtasonsa korkeutta ja huristella ylös ja alas oman mielensä mukaan, tuntee olevansa vallan kahvassa.

Työssä itsessään minulle on tärkeintä se, että se on jollain tavalla palkitsevaa. Eri työt palkitsevat eri tavoin – erityisesti asiakaspalvelussa mutta myös lähes missä tahansa muussa työssä, missä on ihmisten kanssa tekemisissä, toisen auttaminen tuo hyvää mieltä ja merkityksellisyyden tunnetta. Työssä pitää voida tuntea, että omasta toiminnasta on aidosti hyötyä. Muistan erään sadepäivän, kun olin hautausmaalla kesätöissä ja seisoin kaatosateessa kastelemassa kukkasia letkulla – silloin kävi mielessä, että olenko minä nyt yhteiskunnalle hyödyllinen yksilö. Puutarhatyöstäkin saa kuitenkin omanlaistaan iloa – kun näkee konkreettisesti oman kädenjäljen ja työn tuloksen, tietää saaneensa jotain aikaan. Samoin kaikessa työssä positiivinen palaute asiakkailta, työkavereilta tai esimieheltä ilahduttaa ja motivoi aina, kuten sekin, että on itse tyytyväinen aikaansaannoksiinsa. Esimerkiksi kääntäjänä saan lingvistimielihyvää siitä, jos olen metsästänyt vaikeaa termiä ja sen merkitystä kissojen ja koirien kanssa ja yhtäkkiä se pomppaakin esiin jostain ja palaset loksahtavat paikoilleen.

Työstä tai työpaikasta tekee mielekkään myös se, että se on sopusoinnussa omien arvojen kanssa. Haluaisin tehdä työtä työnantajille ja yrityksille, joita arvostan ja joiden toimintaa ja periaatteita haluaisin ajaa. Minulle on tärkeää, että osaamiseni menee hyvään tarkoitukseen. Toki voi ajatella niinkin, että työ on ”vain” työtä ja toimeentulon lähde, mutta kyllä minua kiinnostaa, millä tavoin se toimeentulo on ansaittu ja minkä hyväksi työpanokseni käytetään.

Kuten kuka tahansa, pidän eniten sellaisesta työstä, jossa voin hyödyntää omia vahvuuksiani parhaalla mahdollisella tavalla ja jossa osaamistani arvostetaan. Ihanteellista on, jos siinä ohessa saa käyttää luovuutta ja mahdollisuuden vaikuttaa. Toivon myös työpaikkoja ja -tehtäviä, joissa minulle ominainen työskentelytapa on hyödyksi. En esimerkiksi koskaan ole ollut luonteeltani tehotuottaja – minulle on tärkeää huolellisuus ja tarkkuus ja siksi menen laatu edellä, joskus vauhdin kustannuksella. Tuntuu, että esimerkiksi minun alallani eli käännösalalla yhä useammin vaatimus on tuottaa huippulaatua vauhdilla – tai jossakin tapauksissa kyseenalaista laatua vauhdilla, mutta aina nopeus tuntuu olevan avainsana. Siksi arvostankin tehtäviä, joissa merkitsee enemmän työn lopputulos kuin se, montako minuuttia sen saavuttamiseen on käytetty.