MIELIKUVAN JA TYÖNKUVAN EPÄSUHTA

Mielikuvat omasta haaveammatista ja alan työnäkymistä voivat muuttua opintojen myötä ja varsinkin silloin, kun siirtyy työelämään.

Päätökseni hakea lukion jälkeen opiskelemaan juuri englannin kääntämistä ja tulkkausta syntyi siltä pohjalta, että olin aina menestynyt kieliaineissa ja halusin työskennellä kielen parissa, ja selkeimmät suuntautumisvaihtoehdot olivat opettaja ja kääntäjä. Opettajana toimimisen päälle vedin mielessäni punakynällä ison rastin jo yläasteella, koska koin, ettei minulla ollut opettajalta vaadittavaa auktoriteettia, jämäkkyyttä tai johtamiskykyä. Minulla oli kuitenkin romantisoitu käsitys siitä, mitä kääntäminen on: uskoin vilpittömästi, että kääntäjä istuu ja kääntää hartaana ja pieteetillä Gummeruksen keltainen taskusanakirja kädessä. Mielellään sulkakynällä kynttilänvalossa.

Gummeruksen keltainen taskusanakirja on ollut työurani aikana ajoittain läsnä, mutta se ei ole varsinaisesti ylpeydenaihe. Sulkakynät ja kynttilänvalo ovat jääneet vähemmälle. Yleisesti ottaen minulla oli ennen yliopisto-opintoja vanhentunut kuva kääntäjän työstä. Opinnot antoivat perspektiiviä ja suhteellisuudentajua, mutta silti tuntuu, että myös opintojen ja työelämän realiteettien välille jäi kuilu.

Millaisia tekstejä olin ensinnäkin kuvitellut työelämässä kääntäväni? Kaiketi kaunokirjallisuutta. Olin ajatellut, että syliini sataa taivaasta romaaneja ja puhelimeni ylikuumenee, kun kustantajat soittelevat ja haluavat työllistää minut. Ajattelin, että minusta tulee seuraava Kersti Juva tai Jaana Kapari-Jatta ja käännän Harry Potteria vastaavan moniosaisen sarjan innovatiivisesti.

Ei ole soiteltu.

 

Opintojeni aikana osallistuin kääntäjäseminaariin, missä käänsimme ryhmätyönä scifi-romaanin. Kääntäminen oli opettavaista ja minulle mieluisaa työtä, jossa sai rauhassa makustella sanavalintoja. Kurssin opettaja, joka itse kääntää kaunokirjallisuutta, palautti meidät kuitenkin maanpinnalle kertomalla, että kustantamoilla on usein omat hyväksi havaitut luottokääntäjänsä ja uuden tulokkaan on vaikea päästä työn syrjään kiinni. Palkkauskin on kaunokirjallisuuden kääntäjillä niin ja näin. Palkkakuoppaan ovat pudonneet myös esimerkiksi av-kääntäjät.

Opinnoissa ei myöskään ilmennyt se, miten teknologiapainotteista kääntäminen nykyään on. Käännösteknologiaan keskittyviä kursseja oli yksi, ja sekään ei ollut kovin kattava. Tämä on epäsuhdassa sen kanssa, että kaikissa käännöstoimistoissa ja useimmiten myös yritysten sisäisissä kääntäjäntehtävissä käännösmuistiohjelmat ovat olennainen osa työskentelyä.

En tainnut täysin ymmärtää, miten vähän työsuhteisia avoimia paikkoja kääntäjälle Suomessa on tarjolla. Monet opiskelukavereistani ovatkin ryhtyneet suosiolla yrittäjiksi ja perustaneet oman toiminimen. Se on käännösalalla arkipäivää. Itse en kuitenkaan ole ainakaan toistaiseksi ollut valmis yrittäjyyteen ja sen mukanaan tuomaan vastuuseen ja tulojen epävarmuuteen. Ajattelen, että myös yritystoimintaan olisi ollut hyvä saada opintoaikana enemmän valmennusta. Tuntuu, että opinnot valmensivat minua enemmän sitä kohti, mitä toivoin kääntämisen olevan kuin sitä kohti, mitä se todellisuudessa on. Valmistumiseni jälkeen on opetusta kuitenkin kehitetty kiitettävästi oikeaan suuntaan: tällä hetkellä kurssitarjonnassa panostetaan enemmän työelämävalmiuksiin ja tietotekniseen osaamiseen sekä simuloidaan todellisia toimeksiantoja.

Alavalintaansa pähkäileviä neuvoisin etsimään mahdollisimman paljon tietoa etukäteen ja ottamaan yhteyttä kiinnostavalta tuntuvalla alalla jo työskenteleviin ammattilaisiin, jotka osaavat antaa ajantasaista tietoa työnkuvasta, urapoluista ja työllistymismahdollisuuksista. Oma tutkintoni ei minua kaduta, mutta olisin halunnut realistisemman kuvan siitä, mitä odottaa.